Lastenhuone

Pojan huone kaipasi kasvojen kohotusta kun esikoiseni siirtyi huolettomasta pikkulapsi-iästä koulumaailmaan. Kuvat lentokoneista saivat lähteä ja tilalle piti saada jotain "kypsempää".
Tuskailin huoneen kanssa kauan enkä vieläkään ole tyytyväinen. Maalasin seinät valkoisiksi ja sängyn mustaksi, lopputuloksen jäädessä vähän tavanomaiseksi. Pää on täynnä ideoita mutta mikään ei oikein toimi. Auttakaa, MITA MA TEEN?

Arkista askartelua

Ompeleminen on ihanaa. Aina ei kuitenkaan jaksa mitään suurta ja mahtavaa projektia. Tekipä eräänä päivänä mieli ommella jotain pientä. Kaapissa makasi SPR:N kirppikseltä ostettu paneeliverho, josta sitten paskartelin lehtikorin. Musta tuntuu ettei nykyään aika ja keskittymiskyky enää riitä mihinkään isompiin ompelutöihin, joten pakko piperrellä jotain.

Ennen tuli tehtyä kaikkeä hienoa, kuten verhoiltua sohva, tehtyä itse päiväpeitto tai lepakkotuolin päällinen ja nyt mä teen kankaasta kuution... No ehkä mä taas joskus nostan vaatimustasoani, mutta siihen asti pipertelen ettei totuus täysin unohtuisi.

nimitaulu

Hei oikeesti! mitä mä laitan tähän tauluun. Mä en keksi mitään! Tää taulu on lojunut tilaa viemässä jo puoli vuotta ja pää lyö tyhjää aina vaan.

muistoja kesältä

Kesä meni kuin siivillä. Jätin blogin päivittämisen suosiolla syksylle. Nyt on kesähommat tehty ja aikaa riittää taas koneella istumiseen. Isoin projekti kesällä oli kauan suunnitellun ja haaveillun istutusaltaan saattaminen valmiiksi. Lopputulos oli juuri sellainen kun toivoinkin. Ensi kesänä kun kasvit ovat vallanneet niille varatun alueen, on istutusallas vasta täydessä komeudessaan. Aivan kuten kukkapenkin kanssa, en ikinä malttaisi odottaa sitä hetkeä kun kasvit eivät ole enää taimia vaan ovat jo kasvaneet täyteen mittaansa. Puutarha-ohjelmissakin minua häiritsee se pieni asia että kun lähtötilanteessa on ruma piha, siitä sitten hortonomit julkkisvahvistuksiensa kera pakertavat pihan uuteen loistoon. "jälkeen"-kuvat kuitenkin ovat vielä jotenkin keskeneräisen näköisiä, koska kasvit ovat taimia. Puutarhaohjelmat järjestäen kaipaavat, loppukohtausta, sitä todellista "jälkeen"-tilannetta, mistä näkee minkälainen pihasta tulee valmiina ja minkälaisiksi taimet kasvavat. Sen lopullisen tuloksen näkee vasta vuoden tai joskus jopa kahden päästä.

istutusallas on muurattu lecaharkoista betonianturan päälle. Tässä rakennelma pinnoitusta ja valaistusta vailla valmiina

 

 

taikinamarja

muurattu mutta vielä pinnoittamatta

 



pinnoitettu sokkeli- ja oikaisulaastlla

sokkelimaalilla valkaistu

tunnelmavalot asennettu

keijuangervo

syreenit ja angervot

Istutusaltaalle valettiin ensin betonista antura. Anturan päälle sitten muurattiin leca-harkoista L:n muotoinen allas. Pinnoitteeksi valitsin sokkeli- ja oikaisulaastin, joka hiottiin ja lopuksi maalattiin sokkelimaalilla valkoiseksi. Tavoite olisi että rakennelma näyttäisi joskus tältä:

Kasvien valinta oli vaikea, koska Suomessa ei vaan menesty yhtä upeita pikkupuita kuin esimerkiksi englannissa. Tarkoitus oli/on että alhaalla olisi pikkupensasta joka kasvaisi tiiviinä, mutta suhteellisen matalana mattona. pensaiden lomasta kasvaa muutama varrellinen pikkupuu, joiden latvukset kasvaisivat kiinni toisiinsa. Pensaaksi valitsin keijuangervon koska se leviää nopeasti, on tuuhea, mutta säilyy matalana. Puiden valinta oli vaikeampi tehtävä, mutta päädyin lopulta varrelliseen syreeniin. Syreeni kasvaa noin parimetriseksi. Tarkoitus on leikata sitä jotta latvus pysyisi oikean muotoisena ja tiiviinä. Etualan matalampaan osaan istutin lamoherukkaa, kun en keksinyt muutakaan. Voipi olla että siirrän ne siitä vielä pois ja korvaan jollain toisella pensaalla. En ole aivan tyytyväinen lamoavaan kasvutapaan vaan kaipaisin pystypäin kasvavaa pensasta. Puksipuu olisi täydellisen näköinen, muttei kestävä. Taikinamarja olisi hyvännäköinen, mutta kasvaisi vähän liian korkeaksi. En oikein keksi mikä olisi oikean näköinen, korkuinen ja kestävä. Asia jääköön mietintämyssyyn hautumaan. Taitaapa mennä vuosi ennen kuin laitan ne "jälkeen"-kuvat.

edes jotain hauskaa

mikään ei nyt suju! Kaikki hommat kariutuu johonkin tyhmään. Ompelin verhoja terassille kunnes kangas loppui. Ompelin vanhasta (ja aivan täydellisestä) Ikean pallokankaasta verhoja olohuoneeseen, kunnes kangas loppui. Kuukausien odotuksen jälkeen posti toi kasan vaihtokirjaimia kirppikseltä löytyneeseen nimi/hinnastotauluun. Aloin ideoida jotain hauskaa kirjoitettavaa, kunnes kirjaimet loppuivat kesken, kirjoitin ihan mitä vaan. Haluan integroida keittiön järkyttävät rosterikylmäkalusteet, mutta kylmäkalusteita, jotka eivät ole alunperin integroitaviksi tarkoitettu, ei voi integroida. (Toivon olevani väärässä viimeisessä...)

Vielä olisi yksi kappale lastensänkyjä joka kaipaa maalia pintaansa, mutta nyt alkaa mitta olla täysi kun kaikki jää kesken. Enpä taida viitsiä aloittaa. Maali loppuisi kesken kuitenkin juuri kun pääsisin vauhtiin.

Nämä onnistuivat kuitenkin hymyilyttämään. Ylensä kaikki tekstitaulut on liian "söpöjä". Näistä erityisesti ensimmäinen lämmittää sydäntä!

Kuvat Etsy.com

Mä haluaisin tehdä kaikkea sitä mitä omassa "to do"-listalla seisoo. Saisin materiaalia tännekin (lue: omaa materiaalia) pitkäksi aikaa. Mutta miksi mä olen saamaton nahjus?! Ja miksi mä käytän valtavasti energiaa sellaiseen mikä ei valmistu!?

kauniita kuvia

Amerikkalainen pariskunta Janet morales ja Stu Eli, intohimoisia keräilijöitä molemmat, yhdistivät huvin ja hyödyn perustamalla Three Potato Four:n. Yritys myy kierrätyshengessä käytöstä poistettua tavaraa; huonekaluja, tekstiilejä, kylttejä yms. toisin sanottuna romua, mutta miten ihanaa romua.

hotellin avainteline

paper pack deluxe

armeijan huopa

vintage signs

perunakori

ihanaisia pehmokirjaimia

taas hotellin avainteline

käytöstä poistettuja mainoskirjaimia

ja mun intohimoni, eli tuoleja

liikuntasalin kello, luulisin

yksi unelma toteutui ja kotona taas enemmän rompetta

Etsivä löytää. Näin se on vaikka pakkomielteen omainen kirpputorien penkominen välillä tuntuukin loputtomalta savotalta. Välillä mielen valtaa epäusko. Mä en ikinä löydä mitään ja kaikki muut tuntuvat löytävän vaikka mitä hienoa. Vaikka loppupeleissä olen löytänyt vaikka mitä upeaa rojua. Viimeisimpänä Polaroid kamera, hinta viisi euroa. Unbelivable!

Vaikka kamera oli melkein ilmainen, tälle löydölle kertyi kuitenkin hintaa. Filmin jouduin tilaamaan Englannista asti. Enkä tajunnut kuinka kallista Polaroid-filmi on. Vahvistaessani Paypal tililtä 30 euron maksua, häivähti mielessäni pelko, jos kamera ei toimikaan. Onneksi filmi saapui todella nopeasti ja pääsin testaushommiin. Ja happy, happy, joy, joy, kamera toimi moitteettomasti.

En tajunnut ostaessani, että ko. filmissä on mustat "kehykset". Ne olisivat saaneet olla valkoiset, mutta en valita. Olen liian tyytyväinen valittaakseni. Ja kohta pääsen korjaamaan erheeni. Kuvia saa otettua kahdeksan kappaletta, sitten filmi loppuu. Three down, five to go. Kappalehintaa kuville kertyy melkein neljä euroa, joten en ihan vielä vaihda Polaroid kameraa ykkös kuvausvälineekseni.