Valokuvia

Itse aloitin valokuvaamisen noin seitsemän vuotiaana isän järjestelmäkameralla. Kuvasin pääasiassa lelujani, joita asettelin mielestäni hienon näköisiksi asetelmiksi. Tai sitten kuvailin maisemia. Kuvaaminen oli upeaa ja siksi opinkin helposti järjestelmäkameran niksit. Sittemmin valokuvaaminen jäi. Aikuisella iällä ostin halvan digikameran ja aloittelin harrastustani uudelleen. Digikameralla kuvat olivat vain huonoja, kaikki kohteet kuvassa tarkentuivat yhtälailla. Kamerani ei vain tuntunut ymmärtävän että haluan kuvata poikani ensimmäisiä hymyjä, en lattialla olevaa nenäliinaa. Koska kaikki kohteet kuvassa tarkentuivat, niistä tuli levottomia. Myöhemmin ostin itsekin järjestelmäkameran. Jouduin kuitenkin toteamaan ettei kuvaaminen ollutkaan niin helppoa kuin lapsuudesta muistelin. Joudun myöntämään itselleni että olen aikas huono valokuvaaja, mutta opin kokoajan ja aion tulla siinä vielä taitavaksi!

Viisivuotias poikani otti viikko takaperin ensimmäiset valokuvansa. Ne olivat mielestäni hätkähdyttävän hyviä. Pientä lasta eivät sido vielä ne lainalaisuudet, kuten kuvakulmat ja kohteen valinata, mitkä huomaamatta rajoittavat aikuisen amatöörikuvaajan kuvaamista. Tässä parhaita paloja. Ajattelin teettää kuvista mahdollisesti tauluja pojan omaan huoneeseen.

jos vain rikas oisin...

Näistä tavaroista voi köyhä vain haaveilla. En tarvitsisi lottovoittoa, mutta silti nämä ovat vain kaukaisia haaveita. Ehkä jonain päivänä...


Kubus kynttilänjalka

Crux-viltti

Plattan tarjotin

Marimekon Fokus-kangas

Gunilla Axenin pilvilakana

Ja totta kai String hylly...

Silti olen sitä mieltä, että jos sisustukseen on käytettävissä rajattomasti rahaa, se verottaa persoonallisuutta. Itse nautin enemmän etsimisen ja löytämisen riemusta enemmän kun nauttisin siitä että voisin ostaa mitä ikinä haluaisin. Vaikka esimerkiksi pidän asuntomessutalojen sisustuksista, katselen niitä enemmänkin inspiraatio-hakuisesti. En kuitenkaan haluaisi oman kotini olevan kuin asuntomessutalo. Ihailen paljon enemmän seuraamieni blogien sisustuksia, jossa rahaa enemmän on käytetty luovuutta ja mielikuvitusta. Asunnon sisällössä kaunein sisustus syntyy asujan persoonan avulla.

Ymmärrän sisustussuunnittelijan käytön silloin kun tietää mitä haluaa, muttei itsellä ole silmää toteuttaa haaveitaan. Sisustussuunnitelija osaa parhaimmillaan lukea asukkaan ajatukset ja luoda palasista kokonaisuuden joka on enemmän kuin osastensa summa. Itsekin tarvitsisin apua juuri siinä. Tiedän tyylini, tiedän tasan tarkkaan mistä pidän, mutta laajempien kokonaisuuksien luominen on minulle vielä hankalaa. Kuitenkin opin hitaasti, mutta varmasti. Vaikka kotini tuntuu välillä tuskastuttavan keskeneräiseltä, pelkään jo valmiiksi päivää jolloin kaikki on valmista. MITÄ MÄ SITTEN TEEN?

Itselleni tarjoutui upea tilaisuus kun rakas ystäväni pyysi minua suunnittelemaan sisustuksen olohuoneeseensa. Lähtökohtana sisustukselle oli hetkeä aikaisemmin ostettu kirkkaan punainen matto ja jo valmiiksi valittu kulmasohva. Olin tästä projektista todella otettu koska ystävälläni on mielestäni itselläänkin hyvä tyylitaju. Se että hän pyysi minua ja antoi melkolailla vapaat kädet on minulle todella iso kunnian osoitus, nöyrin kiitos siitä. Nyt olohuone on valmis, laitan siitä myöhemmin kuvia. Hauskinta tässä projektissa oli se, että pääsin toteuttamaan ihan erityylistä sisustusta mitä omaan kotiini olen toteuttanut. Sain käyttää värejä! Rakastan oman kotini harmaan sävyjä, mutta kyllä teki hyvää ottaa käyttöön laajempi värikartta. Ystäväni oli lopputulokseen tyytyväinen ja se on suurin palkinto mitä kuvitella saattaa. Tehtävän teki helpoksi se, että vuosikausien ystävyyden myötä olen huomaamatta oppinut minkälaisista asioista hän pitää ja "toimeksiannon" onnistuminen vain todisti sen.

Löytö viime kesältä

Kesällä ajoin Vaasasta Tampereelle. Siellä sun täällä oli tien varressa plakaatteja johon oli, ylensä käsin, kirjoitettu kissan kokoisilla kirjaimilla KIRPPIS. Mikäpä olisi upeampaa tälläiselle kirpputoriaddiktille kun päästä tutustumaan maaseutukirppiksien valikoimiin. Ajattelin että niistä voisi löytyä sellaisia tavaroita jotka kaupunkikirppiksillä menevät kuin kuumille kiville heti ja maksavat siksi maltaita. No, olin väärässä. Valikoima oli melkolailla sama kun kaupungissa, myös hinnat olivat saman tasoisia. Pettymys! Jotain kuitenkin löysin. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja löysin kymmenen Arabian Myrtti sarjan kahvikuppia aluslautasineen täydellisessä kunnossa. Vaikka en ole ikinä ajatellut kerätä vanhoja kahvikuppeja niin kun ne sitten osuivat tielleni ja näyttivät niin kauniilta, pakkohan ne oli matkaan ottaa. Uskomattominta tässä löydössä oli hinta, 30 euroa kymmenenstä kahvikupista. Eihän sillä rahalla saa edes Ikean halvimpia kuppeja. Koin tunnontuskia ostaessani ne niin hirvittävän halvalla. Mutta omaa tuntoani hieman helpottaa se etten missään tapauksessa edes aio yrittää tienata löydölläni. Nämä kupit ovat astiakaapissa ja otan ne esiin vain juhlatilanteissa. Ei tälläisistä kupeista voi kahvia arkena juoda.

Arabian Myrtti

Arabian Myrtti

Viikonloppuna aarrejahdissa

vihreä Pony-tarjotin

vihreä Pony-tarjotin

Lauantai, ei mitään tekemistä, eikä autoa...Veri vetäisi kirpputorille. Nyt olisi tunne että sieltä löytyisi aivan varmasti jotain todella hienoa. Ja kun se tunne tulee on keksittävä keino päästä paikalle. Varovasti puhelu veljelle, josko saisi kyydin kirpparille. En ole ainoa joka viettää lauantainsa etsien jotain hienoa kirpputorien notkuvilta pöydiltä. Matkaan lähtee muutamia lastenvaatteita, mutta mitään erikoista ei tunnu löytyvän vaikka intuitio niin vihjasikin. Mutta sitten vihoviimeisen pöydän luona silmiin osuu jotain. Onko siellä todellakin paksu nippu pieniä Pony-tarjottimia?? Onpa hyvinkin, ja vielä vihreitä. Hykerrellen nostan päälimmäisen tarjottimista käteeni tarkastaakseni hinnan, kolme euroa, ei paha. Juuri katselin samaa tarjotinta Ideaparkin design torilla raaskimatta kuitenkaan ostaa. Sitten huomaan että hinta ei olekaan kappalehinta vaan kolmella eurolla on myynnissä koko kuuden kappaleen kasa! Onko liian vahvasti sanottu jos sanon rakastavani Pony-tarjottimia? Ehkäpä, mutta silti; RAKASTAN PONY-TARJOTTIMIA! Ennetään minulla on yksi sellainen kotona, väriltään harmaa, eli lempivärini. Haluaisin kaikkia värejä, on ne niin hienoja. Myyjä ei varmaan tiennyt mitä myi. Hintaa voisi sanoa jopa polkuhinnaksi, mutta eipä minun budjettinikaan kovin suuri ole, joten kiitos ja kumarrus. Pääsivät hyvään kotiin!

Tumma harmaa Pony

Eero Aarnio on uskomaton suunnittelija.  Hänen tuotteensa ovat uskomattoman raikkaita ja iättömiä. En voisi uskoa että jokus tulisi aika jolloin eero Aarnio desing kokisi inflaatiota tai näyttäisi "out dated" siitäkään huolimatta että hänen tuotteitaan on alettu markkinoida tavalliselle kansalle ja tavalliselle lompakolle sopivaan hintaan. Katsokaa nyt näitä. Voivatko nämä olla ihastuttamatta?

Pony-tarjotin Eero Aarnio

Flat light

Doggyt

Pony heijastin

vihreä Pony-lakana

masentava tiistai

Tämä on näitä päiviä jotka haluaisi pikakelata nopeasti ohi. En päässyt töihin koska olen saanut uskomattoman sisukkaan flunssataudin jälkitilana elämäni pahimman astmakohtauksen. Ulkona sataa tihuttaa ja on harmaata. Tekisi mieleni tehdä jotain, mutta olotila ei anna myöten. En vain jaksa! En jaksa kuin rypeä itsesäälin syövereissä ja valittaa itsekseni. Mutta koska juuri tämä kyseinen tiistai-iltapäivä tarvitsee kipeästi jonkun edes pienen valopilkahduksen lisään muutaman kuvan kahdesta ihanasta valaisinlöydöstäni. Näitä koululaisvalaisimiahan saa muunmuassa Kodin Anttilasta ihan uusinakin, olen kuitenkin etsiskellyt näitä vanhoja 70-luvulta peräisin olevia. Puolen vuoden etsintä ei meinannut millään tuottaa tulosta, vaikka uskoin löytäväni käden käänteessä vaikka kuinka monta tälläistä lamppua. Sitten kun löysin pirkan kirpputorikeskuksesta tämän valkoisen ihanuuden, ei kestänyt kauaa kun jo toinen samanmoinen osui tielleni Tampereen Keskustorin peräkonttikirppikseltä. Näitä saisi olla vaikka kymmenen eriväristä. Aivan varmasti löytäisin jokaiselle paikan.

koululaisvalaisimet

oranssi koululaisvalaisin

Viimeiseksi löytynyttä oranssia lamppua koristaa ihana tarra; "älä ole pimeä". Se tulee siihen myös jäämään.