Itse aloitin valokuvaamisen noin seitsemän vuotiaana isän järjestelmäkameralla. Kuvasin pääasiassa lelujani, joita asettelin mielestäni hienon näköisiksi asetelmiksi. Tai sitten kuvailin maisemia. Kuvaaminen oli upeaa ja siksi opinkin helposti järjestelmäkameran niksit. Sittemmin valokuvaaminen jäi. Aikuisella iällä ostin halvan digikameran ja aloittelin harrastustani uudelleen. Digikameralla kuvat olivat vain huonoja, kaikki kohteet kuvassa tarkentuivat yhtälailla. Kamerani ei vain tuntunut ymmärtävän että haluan kuvata poikani ensimmäisiä hymyjä, en lattialla olevaa nenäliinaa. Koska kaikki kohteet kuvassa tarkentuivat, niistä tuli levottomia. Myöhemmin ostin itsekin järjestelmäkameran. Jouduin kuitenkin toteamaan ettei kuvaaminen ollutkaan niin helppoa kuin lapsuudesta muistelin. Joudun myöntämään itselleni että olen aikas huono valokuvaaja, mutta opin kokoajan ja aion tulla siinä vielä taitavaksi!
Viisivuotias poikani otti viikko takaperin ensimmäiset valokuvansa. Ne olivat mielestäni hätkähdyttävän hyviä. Pientä lasta eivät sido vielä ne lainalaisuudet, kuten kuvakulmat ja kohteen valinata, mitkä huomaamatta rajoittavat aikuisen amatöörikuvaajan kuvaamista. Tässä parhaita paloja. Ajattelin teettää kuvista mahdollisesti tauluja pojan omaan huoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti