eksynyt oon paperiviidakkoon...

Sisustuslehdissä  ja blogeissa näkee jatkuvasti upeita taidekortteja ja -julisteita. Jotain sellaisia olen itsekin halajannut. Mutta mistä nämä toimittajat ja bloggaajat oikein löytävät ko. kuvat? Oletteko yrittäneet laittaa googlen kuvahakuun hakusanoiksi taidekortti tai -juliste tahi samma på engelska art card tai art poster. Googlen löydöksistä on taide kaukana. Tai kai tässäkin aiheessa taide on katsojan silmässä. Is bad art art?

No pitkän etsiskelyn päätteeksi olen onnistunut löytämään muutaman nettifirman mitkä myyvät mielestäni hienoja paperituotteita.

Tanskalainen paperikauppa Minimega myy tyylikkäitä ja värikkäitä paperituotteita lahjapapereista onnittelukortteihin. Visuaalisesti kauniita nettisivuja katselee mielellään vaikkei olisikaan tarvetta ostaa tuotteita.

Englantilainen Kate Sutton folklore taiteilija ja kuvittaja myy omassa nettikaupassaan teoksistaan tehtyjä kortteja ja julisteita. Kuvat ovat valloittavan naivistisia ja omaleimaisia, nostan peukkua!

Aiheina Suttonilla on useimmiten eri eläimiä ja lapsia. Näitä kuviä katsoessaan tulee väistämättä mieleen, miksen minä osaa piirtää!! Kuinka helppoa olisi tehdä vastaavanlaisia kuvia itse jos ei omaisi kahta vasenta kättä.

Gary Andrew Clarke, Brittiläinen graafikko myy myös omia värikkään graafisia teoksiaan nettisivujensa, someprints kautta.

seinämaalaukset

Seinätarrat ovat oiva tapa koristaa seiniä. Ne saa helposti paikalleen ja pois. Mutta jos ei kelpuuta seinälleen ihan mitä tahansa rautakauppatavaraa, kohoaa hinta melkoisen korkeaksi. Mm Ferm livingiltä saa tyylikkäitä ja muodikkaita tarroja jos sellaisesta pitää. Mutta kuten jo todettua en halua seinälleni samanlaisia tarroja kun "in tyypeillä" täältä Bagdadiin. Ja muotijutuilla on tapana muuttua nopeasti epämuodikkaiksi, joten Ferm:lle pitäisi olla kestotilaus jos haluaa pysyä muodin aallonharjalla. En edes yritä olla muodikas, mutta en tieten tahtoen halua olla epämuodikaskaan. Siksi olen seinätarrojen sijaan tyytynyt maalaamaan haluamani kuvan suoraan seinään.

Pojallani alkoi parivuotiaana lentokonekausi. Taivaalla kiitäviä koneita ihailtiin silmät loistaen ja kaikki lelut muuntuivat leikeissä lentokoneiksi. Siksi ensimmäiseen omaan huoneeseen ei tarvinnut kauaa teemaa miettiä. Halusin koneista "aidon" näköisiä toisen maailmansodan pikkukoneita, koska niin kuin olen jo monasti sanonut, rakastan harmaata väriä ja sotakoneet taisivat pääasiassa olla väritykseltään tumman harmaita.

"lenkonen" lähikuvassa

"lenkonen"



laskuvarjohyppääjä

  .



Tytöllä taasen ei sellaista erityistä mielenkiinnon tai ihailun kohdetta ollut mistä olisi saanut teeman sisustukseen. Tytön huoneen paikalla oli aikaisemmin toimisto ja sinne oli silloin maalattu liitutaulumaalilla muistitaulu. Halusin jättää sen paikoilleen koska pidän siitä edelleen. Sitä piti vain tuunata "lapsellisemmaksi" ja vähemmän toimistomaiseksi, siksi maalasin sen päälle rivin värikkäitä maatuskanukkeja. Tämä homma jäi kuitenkin hieman kesken. Ylivoimaiseksi ongelmaksi osoittautuivat kasvot, kuten huomaa, niitä ei ole. Yritin kyllä, mutta koska en omaa hyvää kuvaamataitoa, en osannut maalata naamoja. Ehkä joskus...

Vuosia pyöritin mielessäni ajatusta seinään maalatusta jalkalampusta, jossa vain jalka on maalattu ja lamppu on oikea lamppu. Sitten pari vuotta sitten eräänä iltana tartuin tuumasta toimeen. Joitain asioita tarvitsee vain suunnitella pitkään ja hartaasti ennen kun ne saa toteutettua. Alla lopputulos. Tässä kävi vain vähän kuten maatuskoidenkin kanssa, homma jäi vähän kesken. Tein lampun varjostimen tapetista, kun en muuta keksinyt. Se jäi vähän lerpaksi, mutta koska en parempaakaan ideaa keksinyt, jouduin sen sellaiseksi jättämään. Niin kuin aina, kuva ei tee oikeutta totuudelle. Tai sitten kuvaajan taidot... Lamppu on yksi onnistuneimpia sisustusprojektejani ikinä. Lampun suoma valo on todella tunnelmallinen.

That all folks! 

Avaimet hukassa

Avaimet on aina jossain niin hyvässä paikassa turvassa, ettei niitä löydä käsiinsä silloin kun niitä tarvitsee. Vaikka eteisen kaapin sisälle on tehty paikka avaimille, niin mikä siinä on, ettei siellä ikinä ole yhtään avainta? Sieltä niitä ei ainakaan kannata lähteä etsimään. On paljon todennäköisempää että avaimet löytyvät lastenhuoneen lelulaatikossa pohjimmaisena sijaitsevan barbien auton takakontista, auton katolta, mikrosta tai meikkipussista, oikeastaan mistä tahansa muualta mutta ei avainnaulakosta.

Voisiko olla mahdollista, ihan siis hypoteettisesti, että jos avaintelakka olisi näkyvillä, avaimet tulisi siihen joskus laitettua? Tällä hetkellä avainnaulakko on siis kaapin sisällä, ovien takana piilossa koska kaikki en ole löytänyt naulakkoa jonka viitsisi näkyville asettaa. Ne on aina jotenkin mauttomia. Pelkään taas että ne harvat jotka visuaalinen silmäni kelpuuttaisi, kyllästyttäisivät minua pian. Minä olen tylsä. Kun näkösällä olevat tavarat on joko mustia, valkoisia tai harmaita eikä niissä ole mitään jujua tai veikeitä yksityiskohtia, jaksan katsella niitä kauan. Ne ottavat paikkansa ja sulautuvat pian osaksi kotia kuin kantava väliseinä tai portaat. Usein kuitenkin yllätän itseni ihailemasta värikkäitä ja hauskoja sisustustavaroita. Näin kävi taas kun etsiskelin netin ihmeellisestä maailmasta avainnaulakkoa.

Katso nyt näitä Qualyn ihanaisia naulakoita.

värivalikoima

Ja jonon hännillä on tylsän tyypin ykkösvalinnat. Valkoinen koppi ja valkoinen lintu on musta parhaat. Ongelma lintunaulakon kanssa on kuitenkin se, että se on liian tunnettu. Enkä tällä tarkoita sitä ettei minun seinälleni kelpaa sama naulakko kun kaikilla muillakin. Lintunaulakon kohdalla vaan on jo tapahtunut se kyllästyminen. Tätä naulakkoa vaan on näkynyt niin monen sisustuslehden sivuilla ja blogien kuvituksissa, että se ei enää näytä niin kivalta kuin se ensinäkemällä näytti. Se on kuten hyvä vitsi, ensin se naurattaa, sen haluaa kertoa kaikille. Sitten kun sen on kuullut liian monta kertaa, ihmettelee, mikä siinä edes alussa nauratti.

Tässä taas samaisen firman toinen naulakko.

värivalikoima

Aivan taivaallisen hieno töpseliavaimenperä. Tarpeeksi yksinkertainen, mutta silti oivaltava ja hauska. Mä niin haluan viimeisessä kuvassa olevan mustan pistokkeen ja valkoisen töpselin. Vähän kyllä mietityttää kuinka kauan se omalla seinällä jaksaisi näyttää hauskalta. Kuinka nopeasti tämäkin muuttuisi vain kuluneeksi vitsiksi.

Tuli muuten vielä mieleen, että töpseli on kyllä todella ruma sana...

Lisää lasten huoneesta

Mä en saa oikein tätä tytön huonetta toimimaan... Kääntelee kalusteita miten tahansa, jotain jää puuttumaan. Se ei ole kokonainen. Haluaisin niin välttää sitä ettei huone olisi vaan kannettu täyteen kalusteita, vaan sen pitäisi olla kuten ikean näyttelytila. Enkä tarkoita kirjaimellisesti, koska se nyt olisi helppoa, kopioisi vaan yhden ikean huoneista kotiinsa. Ei kiitos sille! Ihailen ikean mallihuoneissa juuri sitä että ne on kokonaisuuksia, kaikki toimii ja on harmoniassa keskenään. Kuitenkin niissä on kiinnostavia yksityiskohtia jotka saavat kiinnostumaan ko. tilasta. Lastenhuoneet on vaikeimpia. Niissä haluaisi olevan värejä ja "lapsellisia" juttuja, mutta ne silti olisivat kauniita katsella aikuisenkin silmille. Lisäksi lastenhuoneissa nyt sattuu olemaan jumalattomasti tilpehööriä!

Ostoslistalla tähän huoneeseen on valkoinen tai vaalea rullaverho sekä samanvärinen matto. Huone kun on pohjoisen puolella taloa, se on muutenkin hieman hämärä, lisäksi tumma lattia tuntuu korostavan hämyisyyttä, toivon että valkoinen matto saisi huoneen tuntumaan valoisammalta. Samalla matto toivottavasti kokoaisi huonekalut ja tavarat yhteen ja se saisi suoneen näyttämään kokonaisuudelta. Tai ainakin toivossa on hyvä elää. Yrityksen ja erehdyksen kautta. Se on mottoni!

lastenkeittiö ja yksi monista seinämaalauksista

Pari vuotta sitten sain "pakkomielteen", että haluan tytön seinälle skottiruututapettia. Eipä sitten muuta kun selailemaan eri tapettivalmistajien mallistoja nettiin. No eipä löytynyt. Kekseliäänä sitten hakusanoiksi  "plaid wallpaper", no johan alkoi löytyä, mutta täysin väärän tyylisiä. Skottiruututapetteja kyllä tuntui löytyvän, mutta ne olivat english countryside-tyylisiä ruskean sävyisiä hirvityksiä ja kaikissa ruudut olivat pikkuruisia, kun itse halusin suuria ruutuja ja räikeitä värejä. Ei siinä sitten muu auttanut kun maalata seinälle niitä ruutuja. Ongelmaksi kuitenkin muodostui, etten löytänyt tarpeaksi kirkkaita maaleja. Seinämaalit tuntuvat olevan liian pliisuja. Kun olisin halunnut tehoväriksi ruutuihin oikein kirkasta, lähes neon vaaleanpunaista, jouduin tyytymään vispipuuron pinkkiin. Lopputulos oli mielestäni upea, vaikkakin romanttisempi kuin olisin toivonut. Ei tullut punk-rock-pinkkiä, vaan prinsessapinkkiä, muttei kerrota kenellekään... Ollaan kuin seinä olisi juuri sellainen kuin pitikin.

skottiruutua seinällä

Kun etsi ideakuvia netistä, hain vähän seuraavan kaltaista rock-henkeä kuin näissä alla olevissa kuvissa.

Lopputulos jäi hailakammaksi, mutta sallin sen itselleni. Ei sitä amatöörinä aina kerrasta onnistu. Mulla on jo vuosia ollut tapana maalata kuvia seiniin. Saa paljon persoonallisempaa verrattuna siihen että käyttäisi valmiita seinätarroja tai kuvatapetteja. Erään kerran kun hain lähiprismasta taas maaleja jotain maalausprojektia varten, ostin viisi eri väristä pikkupurkkia ihan perus sävytettyä seinämaalia (mitä muuten aina olen käyttänyt hyvällä menestyksellä) myyjä kysyi uteliaana mitä teen niin monella pikku purkilla maaleja, tiedusteli teenkö koemaalauksia ennen lopullisen värin valintaa. Kerroin tekeväni maalausta seinälle, silloin oli kyseessä muuten jossain yllä olevassa kuvassa vilahtava maatuska-jengi. Myyjä sanoi heti että se ei onnistu. Kerroin etten ole ensimmäistä kertaa asialla ja että on se aina ennenkin onnistunut. Myyjä jatkoi inttämistään ettei muka mitenkään seinämaalilla voi saada aikaiseksi sellaista mitä olin tekemässä, minun pitäisi kuulemma ostaa taidekaupasta akryylimaalia tms. Uskomatonta! Eikö asiakkaan pitäisi olla aina oikeassa? No tällä kertaa ainakin oli. Siitä tuli tismalleen sellainen kuin olin sen suunnitellut. HAH!

Loppukevennykseksi kuva tytön sängyn päädystä. Sänky ei tällä kertaa mahtunut kuvaan koska sinne oli työnnetty kuvaushetkellä kaikki se ylimääräinen tilpehööri mikä täytti lattiat.